Kalmankantaja

u
Kukaan ei sinua kuunnellut
Mitään apua et saanut
Nyt luontoon haluat
Sinne mistä tulit
Pyytämään armoa

Päätät lopettaa itsesi säälimisen
Yksi reitti lopettaa myös itsesi
Päätät riistää oman henkesi
Puukotat kymmenen kertaa itseäsi
Haluat jättää viestisi
Kiperän, katkeran, halvan itsestäsi
Sen joku ehkä joskus kuulee
Ei välitä, hukkuu omaan suuruuteen

Nojaat puuta vasten
Oksennat verta
Viillät valtimosi
Veresi maalle muiston antaa

Verenpunainen aurinko nousee
Kuivaa verisen sammaleen
Madot sinut syövät
Sielusi harhailee vielä täällä
Ei sinua haluta mihinkään
Yksinäisyys kuolemankin jälkeen
Vain tuuli tarinaasi kertoo
Hiljaisuudessa voi huutosi kuulla

Metsä näkee vain kuolleen eläimen
Joka itse oman kitumisensa aiheutti
Joka itse oman kitumisensa lopetti
Pienen ihmisen joka yksinäisyyteen kuoli
Ei hänestä tarinoita kirjoiteta
Hän vaipuu unholaan
Haamuna tätä metsää tallomaan
Ikuista polkuaan joka ei johda mihinkään

2. Sairaana Syntynyt

Vaistot tukehtuu, tunto lakkaa
Veri sammuu, liekki ei enää hehku
Sääli on valtava sana
Siihen hukkuu moni varsa

Mustankalpea, sairas ihminen
Jänteet repeää ja luut murtuu
Silmät sokeutuu ja keuhkot hukkuu
Yksinäisenä tämä sairas nukkuu

Vesi puhdistanee paitsi tätä miestä
Tämä mies ei kaihda edes seivästä
Kituen haaskalle syöttää
Itsensä, perheensä ja kaulansa syöttää

Veri on tummaa se maatuu maassa
Ei tälle sairaalle löydy paikkaa taivaassa

Mustankalpea, sairas ihminen
Jänteet repeää ja luut murtuu
Silmät sokeutuu ja keuhkot hukkuu
Yksinäisenä tämä sairas nukkuu
Nukkuu sairaana ja vereensä tukehtuu
Ikuiseksi vaeltajaksi muuttuu
Kirouksena pahimpana, aina elämänsä
Uudelleen elämään joutuu

Ei usko auta vuoteella sairaana syntynyttä
Ei koskaan löydä onnea, eikä tietä
Tuskan sanelemana tämän miehen elämä kulkee
Yksinäisyys kalman syleilyyn sulkee
Riistää henkensä, ei vapautta missään
Ei vapautta missään
Ei missään

Mustankalpea, sairas ihminen
Jänteet repeää ja luut murtuu
Silmät sokeutuu ja keuhkot hukkuu
Yksinäisenä tämä sairas nukkuu
Nukkuu sairaana ja vereensä tukehtuu
Ikuiseksi vaeltajaksi muuttuu
Kirouksena pahimpana, aina elämänsä
Uudelleen elämään joutuu
Ei vapautta missään
Ei vapautta missään
Ei vapautta missään
Ei vapautta missään

3. Elämä On Kuoleva Huora

(Инструментальный)

4. Katku Kärsivä Valkeudesta

Kuolema kaikuu kolkoissa halleissa
Mädäntyneiden ruumiiden saastuneet sielut
Vaeltaa ikuista ympyräänsä, elämäänsä
Temppeleissä näissä, joiden alla ei puhdas maa lepää

Keihästetyn ruumiin kahlitut raajat
Merkkinä uskostanne
Ristille naulitun "vapahtajanne" veri
Merkkinä vapaista mielistä
Taivaan mustat pilvet peittävät valon
Kasvit surkastuvat, kuihtuu
Vettä ei sada, puut eivät hengitä
Vain verenne maaperän kastaa

Veistos lihasta mätänee
Karheus tuon hajun
Korpit opastaa saastan luokse
Lintujen nokkima kristuksen ruumis
Pala palalta se vähenee
Sielu sen helvetissä kävelee

Piinaava vajaus urheudesta
Katku kärsivä valkeudesta
Veri on viiniä sakeampaa
Raiskattu lapsi pappiansa inhoaa

Turmeleva tuska viiltää sisimpään
Kuin puulta poistaisi juuret
Kuolemassa on kivun loppu
Tämä on kuoleva ihmisrotu
Täällä en tahdo enää olla
Halajan valtakuntaan mahtavaan
Kivun ja tuskan sanelemaan
Syvimpään mahdolliseen tuonelaan
Riistän henkeni, kiellän uskosi
Tuhoan jumalasi, kiroan vapahtajasi
Raiskaan pappisi, tapan itseni